Eteläpohjalaisten vapaan sivistystyön oppilaitosten konsortioselvityshankkeessa on selvitetty ja visioitu mahdollisuuksia maakunnallisen sivistystyön konsortion perustamiseen. Tavoitteena on aikaansaada Etelä-Pohjanmaasta sivistysmaakunta, jossa vapaa sivistystyö – modernilla tavalla traditiota kunnioittaen sekä aikaisempaa yhtenäisempänä kokonaisuutena – nousee nykyistä merkittävämmäksi maakunnalliseksi toimijaksi.
Etelä-Pohjanmaalla toimii neljä vapaan sivistystyön oppilaitosmuotoa (kansanopistot, kansalaisopistot, kesäyliopisto ja urheiluopisto), joiden kesken konsortiomuotoisen yhteistyön kautta on mahdollista saada aikaan aiempaa yhtenäisempiä koulutuskokonaisuuksia ja -jatkumoita. Lisäksi tiiviimmän yhteistyön kautta vapaa sivistystyö voisi paremmin palvella maakunnan ihmisiä, opiskelijoita sekä yhteistyössä mm. kolmannen sektorin sekä työ- ja elinkeinoelämän kanssa edesauttaa koko maakunnan kehitystä. Vapaa sivistystyö voisi olla merkittävä toimija maakunnan haasteiden ratkaisemisessa (esim. väestön ikääntyminen, maahanmuuttajat, terveyden edistäminen, sairastavuuden ennaltaehkäisy, syrjäytyminen, nuorten ”ulkopuolisuus”, kestävä kehitys, kulttuurimaakunta jne.), mikäli resursseja kohdentamalla ja yhdistämällä etsitään ja löydetään haasteisiin liittyvät sivistystehtävät sekä toimitaan samansuuntaisena kokonaisuutena.
Selvitystyössä tuodaan esille sivistysyön oppilaitoksissa virinnyt vahva ja selkeä tahtotila uudenlaiseen yhteistyöhön. Etelä-Pohjanmaan sivistysseminaarissa voidaan kuulla ja keskustella, onko maakunnan opistojen päättäjillä, ylläpitäjillä ja muilla maakunnallisilla toimijoilla valmiutta ja kiinnostusta edesauttaa tätä kehitystä ja valjastaa sivistystyö sekä sen erityislaatuinen pedagogiikka eteläpohjalaisten ihmisten omaehtoinen oppiminen maakunnan vahvuustekijäksi?
Eteläpohjalaisten vapaan sivistystyön oppilaitosten konsortioselvityshanketta hallinnoi Etelä-Pohjanmaan Opisto ja hankkeen selvityshenkilönä toimi Seinäjoen kansalaisopiston rehtori Maija-Liisa Nyyssölä. Hanke on yksi Opetus ja kulttuuriministeriön rahoittamista, valtakunnallisista vapaan sivistystyön oppilaitosten rakenteellisen kehittämisen pilottihankkeista.
Hankkeessa ovat mukana:
Etelä-Pohjanmaan opisto
Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto
Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto
Kauhajoen Evankelinen opisto
Kuortaneen urheiluopisto, koulutuskeskus
Lakeudenportin opisto
Lapuan kansalaisopisto
Lapuan kristillinen opisto
Lehtimäen opisto
Seinäjoen kansalaisopisto




