Ensimmäinen Sibelius-Akatemian väitös Seinäjoella
Viulisti Piia Kleemola-Välimäen taiteellinen tohtorintutkinto tarkastettiin 3.12.2010 Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikössä. Tutkinnon opinnäyte koostui viidestä konsertista sekä kirjallisesta työstä.
Kleemola-Välimäen taiteellisen opin- ja taidonnäytteen nimi on Mutkankiverä — Sukellus suomalaiseen pelimanniviulismiin. Kleemola-Välimäki on keskittynyt taiteellisessa työskentelyssään perinteisessä suomalaisessa kansanomaisessa viulunsoitossa käytettyjen tulkintakeinojen kehittämiseen. Erityisenä painopisteenä on ollut eteläpohjalainen viulupolska.
Konserttisarjan ohjelmisto on koostunut pääosin perinteisistä viulusävelmistä, joita Kleemola-Välimäki on etsinyt arkistonauhoilta ja nuottikokoelmilta ja sovittanut omaan käyttöönsä sopiviksi. Konserttisarjassa tehtyjen sointikokeilujen myötä Kleemola-Välimäki on myös tutustunut laajalti viuluperheen eri soittimiin, muun muassa Suomessa harvinaiseen oktaaviviuluun.
Tutkintoon kuuluvassa kirjallisessa työssä Kleemola-Välimäki esittelee jatkotutkintokonserteissa käyttämiään soittimia ja tulkintakeinoja nuotinnosten sekä ääni- ja videoesimerkkien avulla. Kirjallinen työ on luettavissa osoitteessa www.siba.fi/mutkankivera.
Lisätietoja
Piia Kleemola-Välimäki
p. 040 521 6375
piiakleemola@gmail.com
Seinäjoki 8.12.2010
Kaupunginkanslia




