+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tiedotteet » 2019 » Syyskuu » Seinäjoen museot talviaikaan 1.9.2019 alkaen

Seinäjoen museot talviaikaan 1.9.2019 alkaen

2.9.2019, klo 13:29

Seinäjoen museoiden toimipisteet – Etelä-Pohjanmaan museo sekä Suojeluskunta- ja lottamuseo - siirtyvät talviaikaan

Kesäkausi oli museon kannalta menestyksekäs. Kesäopastuksissa oli hyvin yleisöä. Etenkin Törnävän kartanoon suuntautunut opastuskierros oli suosittu. Liinamaan tuvassa oli opas paikalla heinäkuussa museon aukioloaikoina. Se helpotti taloon piipahtamista ja sai erittäin myönteisen vastaanoton.

Syyskuusta toukokuuhun museoihin voi tutustua keskiviikkoisin klo 12-18, torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Ryhmäkäyntejä voi tilata myös aukioloaikojen ulkopuolella. Syksy ja talvi ovat erittäin otollisia museokäyntiaikoja, ja museoiden ohjelma jatkuukin houkuttelevana koko kauden.

Koiramäen kartanolla näyttely on esillä Etelä-Pohjanmaan museossa, Kivinavetassa aina maaliskuuhun 2020 saakka. Näyttelyssä pääsee heittäytymään entisajan elämänmenoon ja askareisiin katsellen, tutkaillen ja kokeillen. Perusnäyttely Mihinä me ollahan? tarjoaa tiivistä tietoa Etelä-Pohjanmaan ja Seinäjoen historiasta. Siitä voi löytää kiinnostavia aiheita useammankin käyntikerran jälkeen. Museoalueen muut kohteet – Keidas, käsityöläisverstaat, museoapteekki ja kauppapuori sekä Liinamaan tupa pihapiireineen – ovat tutustuttavissa vain oppaan johdolla, mutta opastuskierroksen voi rakentaa vaikkapa yrittäjyyden ympärille.

Tapahtumia on moneen makuun loppuvuoden aikana. Kirsi Hännisen esitelmä talousvaikuttaja Gustaf August Wasastjernasta 18.9. ja Katri Helmisen esitelmä eläinlääkäri Agnes Sjöbergistä 13.11. ovat osa museon ja kansalaispiston yhteistä Suurmiehet ja mahtinaiset -luentosarjaa. Elokuvaillassa 29.9. saamme nauttia kansatieteellisistä kuvauksista. Vaatteiden kierrätystapahtuma 2.-3.10. liittyy Opi museossa -viikkoon, jonka teemana tänä vuonna on ilmastonmuutos. Seinäjoen kulttuuripalveluiden ValotON –tapahtuma valloittaa museoalueen marraskuun puolivälissä. Museo osallistuu tapahtumaan muun muassa tuottamalla vetonaulaksi Alexander Reichsteinin He olivat täällä –näyttelyn valoteokset. Joulun tunnelmiin laskeudutaan sitten keskiviikkona 11.12.

Suojeluskunta- ja lottamuseon perusnäyttelynä jatkavat Isänmaan asialla ja Mannerheimin päämaja Seinäjoella 1918. Monin syrämellisin terveisin –näyttelyyn voi tutustua vuoden 2020 helmikuun alkuun saakka, minkä jälkeen siirrytään kotirintamalle.
Monin syrämellisin terveisin –näyttely kertoo sota-ajan kokemuksista niin rintamalla kuin kotona museon arkistosta valikoitujen kirjeiden avulla. Näyttelyyn liittyviin Kirjeiden ilta –tapahtumiin 2.10. ja 20.11. voi tulla lukemaan myös omia kirjeitään. Talvisotaa puolestaan muistellaan Suojeluskunta- ja Lotta Svärd –museon Tuki ry:n kanssa yhteistyössä järjestettävässä Talvisota 80 vuotta –tilaisuudessa marraskuun lopussa. Suurmiehet ja mahtinaiset –luentosarjassa on vuorossa Teemu Keskisarja ja Mannerheim itsenäisyyspäivän alla.
Museo toivottaa kaikki entiset ja uudet asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi.

Lisätietoja
seinajoki.fi/museo
Etelä-Pohjanmaan museo, museonhoitaja Minna Heinonen, p. 06 416 2648, minna.heinonen@seinajoki.fi
Suojeluskunta- ja lottamuseo, museonhoitaja Leena Ohraniemi, p. 06 416 2734, leena.ohraniemi@seinajoki.fi


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on puolukka?

Kommentit

Ei kommentteja