+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tiedotteet » 2019 » Huhtikuu » Louhimon lastenkulttuuripalkinto Kurikkaan

Louhimon lastenkulttuuripalkinto Kurikkaan

15.4.2019, klo 13:27

Lastenkulttuurikeskus Louhimo valjastaa uuden lastenkulttuurin kiertopalkinnon. Louhimon myöntämä Lavain on palkinto merkittävästä työstä lastenkulttuurin eteen. Palkinto myönnetään lastenkulttuurin mahdollistajalle sekä lastenkulttuurin asemaa edistäneelle henkilölle.

Ajatus uuden perinteen aloittamisesta nousi esiin siitä todellisuudesta, ettei kaiken kehittämisen keskellä muista kiittää tarpeeksi. Lisäksi lastenkulttuurin avainhenkilöt ovat monesti taustatekijöitä, joita ei yleisessä keskustelussa aina huomata. Kiertopalkinnon myötä on mahdollista nostaa ainakin kerran vuodessa esiin lastenkulttuurin merkittäviä rakentajia.

Maailmanhistorian ensimmäinen Lavain-palkittu on huhtikuussa eläkkeelle jäänyt Kurikan kulttuuripäällikkö Maija-Leena Rostén. Palkinnon saaja oli pitkällisen harkinnan tulos. Louhimon palkinnonjakotyöryhmältä syntyi kuitenkin yksimielinen päätös. Maija-Leena Rostén on ollut mukana Louhimon toiminnassa aina keskuksen perustamisesta lähtien vuodesta 2006. Louhimo-yhteistyön lisäksi myönnön meriiteiksi lasketaan Rosténin 2000-luvun alussa tekemä taidekasvattajien verkostotyö, jossa rakennettiin kivijalka lastenkulttuuritoiminnan synnyttämiseksi. Tällainen pitkäjänteinen sitoutunut työ on mahdollistanut Louhimon kasvamisen yhdeksi Suomen parhaimmista lastenkulttuurikeskuksista. Keskukseksi, joka on noteerattu kansallisesti vuonna 2016 opetus ja kulttuuriministeriön lastenkulttuurin Lapsenpäivä-valtionpalkinnolla.

Rosténin mahdollistamisen kautta osalle kohderyhmästä on löytynyt kulttuurista ja taiteesta ammatti, mutta ennen kaikkea taide- ja kulttuuritoiminta on kasvattanut lapsista osaavia aikuisia, jotka taiteen tekemisen kautta pystyvät luovaan ongelmanratkaisuun, toiset arkielämässä ja toiset merkittävissä päättäjätehtävissä. Paikallisten rakenteiden luomisen lisäksi Rostén on muun muassa mahdollistanut kurikkalaisnuorten kansainvälistymistä yhteispohjoismaisen kulttuurivaihdon kautta.

Pitkäjänteisen työn vaikutuksilla on tapana jäädä elämään. Rostén on tehnyt merkittävää työtä koulujen kulttuurikasvatussuunnitelmien eteen. Kurikan kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuriharppaus otetaan virallisesti käyttöön syksyllä 2019. Suunnitelmassa määritellään kulttuurin vähimmäismäärä, joka lapsille taataan ikäryhmäkohtaisesti. Sisällön toteuttajina on monipuolinen paikallinen toimijajoukko. "Kurikan kulttuurikasvatussuunnitelman parissa tehdyn työn vaikutukset näkyvät vielä vuosien päästä eläköitymisen jälkeen. Maijan työn jälki on äärimmäisen merkittävä", toteaa Louhimon lastenkulttuurikoordinaattori Tuomo Kallio.

Lavain-nimi muodostuu sanoista lastenkulttuurin avainhenkilö. Avaimen muotoinen teos on saarnista veistetty eteläpohjalainen käsityön taidonnäytös. Avain symbolisoi ovien avaamisen lisäksi myös ratkaisukeskeisyyttä. Saarni materiaalina on lujaa, sitkeää ja kulutusta kestävää. Jalo lehtipuu edustaa täten samoja määreitä kuin jalo Lavain-palkittu Rostén. Lavaimen on suunnitellut Louhimon taidekasvattaja Tanja Huuskonen ja käytännön toteutuksen on tehnyt muusikko ja kädentaitaja Marcus Hietanen.


Lisätietoja:

Tuomo Kallio, lastenkulttuurikoordinaattori
Lastenkulttuurikeskus Louhimo / Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut
tuomo.kallioseinajoki.fi, p. 040 774 8564


Vasemmalla Maija-Leena Rostén pitelee Lavain-palkintoa, oikealla Tuomo Kallio.
Kuva: Karri Kallio




Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on puolukka?

Kommentit

Ei kommentteja