+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tiedotteet » 2019 » Maaliskuu » Seinäjoen malli lasten lihavuuden ehkäisyyn julkaistaan Healthy Kids of Seinäjoki konferenssissa 12.3.2019

Seinäjoen malli lasten lihavuuden ehkäisyyn julkaistaan Healthy Kids of Seinäjoki konferenssissa 12.3.2019

11.3.2019, klo 8:54

Seinäjoen kaupunki on tehnyt määrätietoista työtä lasten lihavuuden vähentämiseksi ja väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Vuonna 2013 kaupungin hyvinvointiohjelman tavoitteeksi asetettiin lasten lihavuuden vähentäminen ja siihen liittyvien sairauksien ennaltaehkäisy. Tavoitteena oli, että lasten ja perheiden elintavat muuttuvat terveellisiksi elintapaohjauksen, ravitsemuksen ja liikunnan keinoin sekä terveyttä tukevan elinympäristön avulla.

Seinäjoki on viime vuosina mallintanut lihavuusohjelmaa kuuden muun suomalaisen kunnan kanssa. Mukana mallintamistyössä ovat olleet Rovaniemen kaupunki, Lapinlahden kunta, Turun kaupunki, Siilinjärven kunta, Sastamalan kaupunki ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä.

- Jokaisessa kunnassa oli huomattu lasten ja nuorten lihavuuden huolestuttava kehitys ja siihen haluttiin puuttua. Seinäjoen mallin juurtumisesta ja soveltamisesta saadaan hyvin monipuolista kuvaa, mutta arviointi vaatii pitkän aikavälin seurantaa, kertoo Seinäjoen kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Ulla Frantti-Malinen.

Seinäjoen kaupungin lihavuusohjelmasta on kehitetty Healthy Kids of Seinäjoki kehitys- ja oppimisalusta, jonka tavoitteena on lasten ja lapsiperheiden parempi terveys ja elämänlaatu. Seinäjoen monialainen toimintamalli lasten lihavuuden ehkäisyyn julkaistaan Healthy Kids of Seinäjoki konferenssissa Framilla tiistaina 12.3.2019.

LisätietoaSeinäjoen malli 2019 (pdf, 0.39 Mt)



Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on puolukka?

Kommentit

Ei kommentteja