+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tiedotteet » 2018 » Marraskuu » Lintujen ja muiden luonnonvaraisten eläinten ruokinta

Lintujen ja muiden luonnonvaraisten eläinten ruokinta

23.11.2018, klo 12:22

Seinäjoen kaupungin puistoalueilla on ilmennyt lintujen ja muiden luonnoneläinten ruokintaa, joka voi houkutella alueelle haittaeläimiä, kuten rottia ja aiheuttaa hygieniahaittaa. Eläinten ruokintaan yleisillä alueilla, esimerkiksi puistoissa tai muilla virkistysalueilla, on oltava kaupungin tai muun kiinteistönomistajan lupa.
Omalla kiinteistöllä tapahtuva ruokinta on myös järjestettävä niin, ettei naapureille voi aiheudu siitä ympäristö- tai terveyshaittaa.
Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuolto ohjeistaa, ettei ruokintaa järjestetä sulanmaan aikana eikä suoraan maahan. Lintujen ruokintapaikan alusta on pidettävä siistinä ruoasta ja lintujen ulosteista salmonellavaaran vuoksi. Lintujen ruokintalaudan tulisi olla ns. hygieniamallia, joihin linnut eivät voi ulostaa. Ruokintapaikan alustan päälle voi asettaa verkkokehikon, joka estää lintujen pääsyn alustalle pudonneisiin ruokiin. Myös verkkokehikon alusta tulee siivota.

Jo kerran talvikaudella aloitettua ruokintaa ei kuitenkaan pidä lopettaa kesken ruokintakauden, mutta se on toteutettava määräysten mukaisesti.

Elintarvikejätteen tai satokaudella esimerkiksi omenoiden jättäminen eläinten syötäväksi, ei ole oikeanlaista biojätteen käsittelyä. Kotitalouden biojäte kuuluu kompostoida, laittaa biojäteastiaan tai poltettavaan jätteeseen. Suuremmat erät biojätettä, kuten hyödyntämättömät omenat, voi viedä jäteasemille.

Lisätietoja antavat terveystarkastajat:
Esa Rissa, p. 050 5811692
Jarno Perttula, p. 044 7541891


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Oma maa mansikka, muu maa mikä?

Kommentit

Ei kommentteja