+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tiedotteet » 2018 » Marraskuu » Uutuuskirja porvaristosta sivistyksen edistäjänä 1800 -luvulla on ilmestynyt

Uutuuskirja porvaristosta sivistyksen edistäjänä 1800 -luvulla on ilmestynyt

27.11.2018, klo 15:14

Pohjanmaan porvariston vuosisata 1800 – Sivistyksen verkostot -kirja ilmestyi marraskuussa.

Kirjasarjan kolmannessa osassa tarkastellaan muun muassa pohjalasten luku- ja musiikkiharrastuksia, kouluhankkeita edelläkävijänaisineen, Topeliuksen moraaliteemoja kirjallisuudessa ja maan ensimmäisen museon syntyyn johtaneita vaiheita. Teemalla kunnioitamme Sakari Topeliuksen merkkivuotta 2018.
Kirjasarja on neljän museon yhteistyössä toteutettu; Raahen museo, K.H.Renlundin museo/Keski-Pohjanmaan museo, Kokkola, Pietarsaaren kaupungin museo ja Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo, jonka museolehtori Kirsi Hänninen kirjoitti kouluista ja verkostosta käyttövoimina sivistyssyklissä käsitellen erityisesti Östermyran ruukkia puolijulkisena keskuksena alueellaan.

Svenska Litteratursällskapet palkitsi kirjasarjan vuonna 2018. Sarjan on tarkoitus jatkua neljännellä teoksella tulevien vuosien aikana.

Kirjaa saa ostaa Seinäjoelta Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon museokaupoista (Kivinavetasta, Törnäväntie 23 ja Suojeluskunta ja Lotta Svärd -museosta, Kauppakatu 17) sekä Raahesta, Kokkolasta ja Pietarsaaresta kunkin museon museokaupasta.



Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on mansikka?

Kommentit

Ei kommentteja