+
Tulosta
Etusivu
Etusivu » Tiedotteet » 2018 » Kesäkuu » Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota kaupungin velkaantumiseen

Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota kaupungin velkaantumiseen

12.6.2018, klo 14:00

Seinäjoen kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2017 on julkaistu

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kiinnittää huomiota toiminnan, toimintatapojen sekä palvelujen järjestämisen tuloksellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Tarkastuslautakunta antaa vuosittain kaupunginvaltuustolle arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, miten kaupunginhallitus, muut kaupungin viranomaiset ja kaupungin tytäryhtiöt ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa. Seinäjoen kaupungin tarkastuslautakunta allekirjoitti arviointikertomuksen 2017 28.5.2018.

Seinäjoen kaupungin vuosikate tilikaudella 2017 oli historiansa paras ja kaupungin tulos oli ylijäämäinen. Kasvu ja kehitys Seinäjoella on jatkunut vahvana. Keskuskaupunkien joukossa Seinäjoen suhteellinen väestönkasvu oli maan kuudenneksi paras.

Kaupunkistrategiaan kirjattujen valintojen voidaan katsoa toteutuneen hyvin ja toukokuussa julkistettu ykkössija Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittisessa mittaristossa on merkittävä tunnustus.

Tarkastuslautakunnan merkittävin huomio on velkaantuminen ja sen vuosittainen kehitys. Lainakanta asukasta kohden on korkeampi kuin vertailukaupungeissa keskimäärin. Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan velkaantumiskehitys tulee saada hallintaan ja päätöksenteossa tulee sitoutua taloudellisesti kestävään kehitykseen.

Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota myös korkeaan investointitasoon ja erityisesti valtuustokausien aikana tehtyihin investointimäärärahojen korotuksiin. Yhtenä kehitysehdotuksena on budjetointikäytännön kehittäminen.

Muita vuoden 2017 arvioinnin painopisteitä olivat ikäihmisten palvelut sekä tytäryhtiöt Sevas Kodit Oy ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy. Ajankohtaisista aiheista kiinnitettiin huomiota Seinäjoen kaupungin organisaatiomuutokseen ja hallintosäännön uudistukseen. Lisäselvitys pyydettiin investointien toteutumisesta.

Kaupunginhallitus antaa valtuustolle tiedot toimenpiteistä, joihin se aikoo ryhtyä arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten sekä havaintojen ja suositusten perusteella.

Arviointikertomus 2017 (pdf, 1.69 Mt)


Lue kommentointisäännöt ennen viestin kirjoittamista. Viestejä päivitetään ma─pe klo 8─15.45. Kaikki viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Kommentteihin ei vastata.

Minkä värinen on puolukka?

Kommentit

Ei kommentteja